Muutama ajatus epätoivon hetkiin

”Kouluttaisit sitä koiraasi.” Tunnen vieläkin syvää myötätuntoa erästä koiranomistajaa kohtaan, jolle vastaantulija huusi nuo sanat, kun hän piteli haukkuvaa koiraansa samalla, kun vastaantulija tuli väkisin kohti oman koiransa kanssa kertomaan, että sitä haukkuvaa koiraa olisi syytä kouluttaa.

Hän kertoi alkaneensa itkeä. Niin syvä oli tunne omasta epäonnistumisesta.

Vastaantulija ei ehkä tiennyt, että sitä koiraa oli totta vieköön koulutettu. Omistaja oli hakenut tietoa kursseilta ja kouluttajilta, oppinut ja edistynyt. Omistaja oli tehnyt parhaansa, mutta silti joskus eteen tuli tilanteita, joissa koira kiihtyi ja haukkui.

Ja sitä paitsi se on koira. Joskus ne haukkuvat.

Minun oli helppo asettua tuon omistajan asemaan, koska itselläni on koira, joka haukkuu liian lähelle tulevat koirat. En jaksa suhtautua siihen kovin suurena epäonnistumisena, koska lähtötilanne oli se, että koira kiihtyi näkemistään koirista niin paljon, että alkoi näykkiä taluttajaa. Siitä sekä koiran kovasta ja pitkään kestävästä stressitilasta halusin eroon, satunnaisen haukkumisen kanssa voimme kyllä elää.

Sen sijaan minun oli kovin vaikea ymmärtää alussa kertomani tapauksen vastaantulijan sielunelämää. Mitä hän oikein ajatteli?

Kunnes meille muutti puolivuotias rescuekoira, jolle toiset koirat eivät ole mikään Juttu. Kun vanhempi koiramme haukkui vastaantulijalle, tämä uusi kaveri ei korvaansa lotkauttanut. Äkkiseltään olisi voinut kuvitella, että siinäpä vasta on hyvin koulutettu eläin. Oikeasti se oli vasta muuttanut meille, ja sen haukkujan kanssa sitä kouluttamista oli harrastettu.

Yhtäkkiä oivalsin, että jos ihmisellä on sellainen koira, voi tosiaan tulla mieleen, että sitä vastaantulevaa haukkujaa ei ole vain viitsitty kouluttaa. Eihän kaunis hihnakäytös vaadi mitään sen kummempaa: kuljeskellaan vain, vähän kehutaan ja annetaan namipala, kun koira ohittaa rauhallisesti vastaantulijan.

Niin voi ajatella, jos se on kerran oman koiran kanssa onnistunut.

Käytin tässä esimerkkinä toisten koirien ohittamista, mutta sama pätee ihan kaikkeen. Jollekin yksinolo on kaameinta elämässä ja toinen jää yksin kotiin kuin joku oman elämänsä Sfinxi. Toiselle vieraat ihmiset ovat kammotus ja toisen voi viedä vapputorille ja se kohtelee jokaista silittäjää kuin tämä olisi parasta mitä elämä voi koiralle tarjota. Yksi pysyy aina hihnanmitan päässä omistajasta olipa hihnaa tai ei ja tulee lähelle puolesta sanasta. Toinen lähtee kuin Nato-ohjus, kun näkee, kuulee tai haistaa oravan, jäniksen, peuran, linnun tai minkä tahansa otuksen jäljen, paskan tai grillimakkaran.

Kannattaa oman koiran kanssa vaikealla hetkellä muistaa, että se ei ole maailman epätäydellisin koira täydellisten koirien maailmassa. Etkä sinä ole maailman epätäydellisin koiranomistaja täydellisten koiranomistajien maailmassa. Koirat ovat erilaisia ja niin olemme me ihmisetkin.

Kouluttamisen ideana ei ole tehdä siitä omasta koirasta toisenlaista tai vastaantulijoiden silmin kelvollista. Ideana on löytää tavat tehdä arjesta mukavaa ja mahdollisimman stressitöntä itselle ja etenkin koiralle. Sitä paitsi kouluttaminen – kuten koko elämä – on luonteeltaan opintomatka. Jonain päivänä oppii koirasta, joskus itsestään ja toisinaan muista ihmisistä. Viisautta on ymmärtää, että yhden koiran kokemuksella tietää yhdenlaisesta koirasta.

Ja jos tulee joskus mieleen käydä sanomassa vastaantulevan haukkuvan koiran omistajalle jotain koiran kouluttamisesta, suosittelen muistamaan tämän: EI.

Anna mieluummin tilaa kuin ohjeita.

Jos kaipaat apua hihnahommissa tai jossain muussa koira-arjen asiassa, Koiruuksien Klubin kurssivalikoimasta löydät esimerkiksi Hihnakävely haltuun ja Onnistuneet ohitukset -verkkokurssit. Kurkkaa myös Käytösklinikka!