Koiruuksien Klubi on saanut alkunsa kahden siskoksen hullusta ideasta
Tieto kuuluu kaikille!
Koiruuksien Klubin tarina alkaa vuodesta 2009. Silloin me, Helmi ja Heidi, perustimme koira-alan yrityksen. Helmi veti jo siihen aikaan koirakursseja ja olimme alkaneet miettiä, voisiko koiria kouluttaa ohjatusti jotenkin muuten kuin hallissa tai kentällä. Meillä oli molemmilla rescue- ja kodinvaihtajakoiria, joille perinteiset ryhmäkurssit olivat välillä oppimisen kannalta ihan väärä paikka. Aloimme hahmotella ajatusta verkkokursseista.
Muutaman mutkan kautta meillä sitten lopulta oli ensimmäiset verkkokurssit. Alkuun saimme kuulla, että se mitä me yritämme, ei onnistu. Että niin ei voi tehdä. Osa oli ehdottomasti sitä mieltä, että koiria kuuluu kouluttaa hallissa ja kentällä, kuten on aina tehty.
Jouduimme punnitsemaan, kuinka paljon uskomme ideaamme. Voiko koiran kouluttamista ja sen kanssa elämistä opetella verkossa? Olimme ihan varmoja, että voi. Siitä lähdimme liikkeelle. Tänä päivänä näyttää vahvasti siltä, että kaikenlaista kouluttamista ja opiskelua voi aivan hyvin tehdä verkossa.
Koiruuksien Klubi on olemassa, koska meistä oli tärkeää tarjota vaihtoehto niille, joille perinteinen tapa ei toimi. Vuosien mittaan olemme vakuuttuneet siitä, että kaiken voi tehdä toisin kuin on aina tehty. Se vaatii vain, että jollain on riittävän hullu idea. Tai ehkä ennen kaikkea sitä, että jollain riittävän hullulla on idea.
Helmi Pesonen
Koiruuksien Klubin kouluttaja Helmi on Tampereen Teiskossa pientilaa pyörittävä koira-alan ammattilainen. Omimmillaan on saappaat savessa peltotöissä, mutta saadaan näyttämään vallan sivistyneeltä luennointia varten.
Koira-alalla on ikuinen opiskelija, joka nauttii tiedon kartuttamisesta kursseilla ja luennoilla, mutta viettää myös tunteja ihan vain koiria tarkkaillen. Ne tärkeimmät kiinnostuksen kohteet ovatkin koirien käyttäytyminen, hyvinvointi ja käytöshaasteiden hoitaminen.
Ammatiltaan Eläintenkouluttaja (at), mutta tämän lisäksi löytyy todistuksia niin Suomesta kuin ulkomailtakin erilaisista eläinten käyttäytymistä, hyvinvointia ja käytösongelmia käsittelevistä kursseista viimeisten parin kymmenen vuoden ajalta.
Kotona asuu sekalainen eläinlauma hevosia, vuohia, kanoja, kissoja ja koiria. Koirat ovat rescue- tai kodinvaihtajataustaisia ja näin on jatkunut jo noin 25 vuoden ajan. Kotihoidossa olevia koiria on mennyt uusiin koteihin Helmin luota noin 50-70 kappaletta vuosien mittaan. Jokusen koiran kanssa on siis harjoitellut ja edelleen on joka kerta innoissaan uudesta koirasta.
050 57 46 527 / helmi@koiruuksienklubi.fi
Heidi Pesonen
Heidi on Koiruuksien Klubin sivutoiminen yrittäjä ja toinen omistaja. Omimmillaan koirien kanssa metsässä neulasia tukassa, mutta pärjää jotenkuten myös kaupunkiympäristössä.
Virallinen työpaikka on ollut jo yli 15 vuotta uutistoimituksen sykkeessä, mutta samalla on pitänyt huolta siitä, että Koiruuksien Klubin laskut maksetaan puolin ja toisin, tositteet ovat järjestyksessä ja kuittien kanssa ei huithapeloida.
Sydämessä on aina ollut ihan erityinen paikka koirille. Kaikille koirille, vaikka kotona asusteleekin pari ainutlaatuista (tai omalaatuista) rescue-tyyppiä. On kiehtovaa, miten me jo tiedämme koirista lajina aika paljon, mutta silti ne ovat meille myös arvoitus. Ja siinä vaiheessa kun tuntuu, että tietää lajista jotain, tulevat yksilöt. Jokainen omanlaisensa.
Elämä koirien kanssa on uteliaalle loputon tutkimusmatka. Havaintoja tältä tutkimusmatkalta päätyy joskus blogiteksteiksi Koiruuksien Klubin verkkosivuille, tosin totta puhuen aivan liian harvoin. Kuvaavaa ehkä on, että meillä puhutaan vuotuisesta blogiartikkelista. Mutta ei se ole täysin totta. Ei niitä nyt ihan joka vuosi ole syntynyt.
050 54 22 766 / heidi@koiruuksienklubi.fi
Koiruuksien Klubi somessa
Tässä esittelyssä maailman paras sometiimi, joka tekee koira-aiheista sisältöä Koiruuksien Klubin someen, uutiskirjeeseen ja sivustolle.
Maarit
Ikuinen maailmanparantaja ja puunhalaaja. Sairaanhoitaja, eläinvanhempi ja koirien sijaiskoti. Klubissa ideakaivona ja tunnepitoisten sisältöjen tuottajana.
Veera
Romaniassa asuva, vuoriin ja kodittomiin koiriin hurahtanut valokuvaaja. Klubissa vastuussa valokuvista, tekee somea ja vähän muitakin visuaalisia juttuja.
Oona
Rescue-eläimiin hullaantunut toimittaja, kahden pikkukoiran ja yhden kissapapan ihminen. Useimmiten Klubin kaupunkisisältöjen, tietoisku-julkaisujen ja piirustuksien takana.
Ota rohkeasti yhteyttä!
Jos haluat kysyä kursseista, koulutusympäristön tekniikasta, koirista, juhannussäästä tai mistä vain, älä epäröi ottaa yhteyttä!
Mikä tahansa asia: info@koiruuksienklubi.fi
Kurssit, webinaarit, live-tunnit, käytöskonsultaatio:
Helmi 050-5746527 / helmi@koiruuksienklubi.fi
Verkkokauppa, tilaukset, laskutus, blogi:
Heidi 050-5422766 / heidi@koiruuksienklubi.fi
Koiruuksien Klubi Oy
y-tunnus 2300026-5