Viisi tavallista neuvoa vetävän koiran omistajalle – ja miksi sekä hihna että hermot voivat silti pysyä kireinä

Koirasi vetää hihnassa kuin dieselmersu asuntovaunua (ei se vauhti niinkään, vaan ettei se veto ikinä lopu), ja nyt sinulle riitti. Koiran taluttamiseen käytetty käsi on venynyt puoli metriä pidemmäksi kuin vastaava toisen puoleinen raaja, ja hermot ovat yhtä kireällä kuin hihna, joskin vuorokauden ympäri.

Mitä tekee tilanteeseen uupunut koiranomistaja 2010-luvulla? Pyytää apua sosiaalisesta mediasta. Sieltä saat hyvin todennäköisesti vertaistuen ja osaamisesi “rakentavan kriittisen tarkastelun” lisäksi neuvot, jotka listaan hetken päästä.

Niitä neuvoja yrität sitten noudattaa joko yhtä aikaa tai vuorotellen, ja sätit itseäsi, kun ei vieläkään suju. Parhaassa tapauksessa koira ei vedä enää ihan koko aikaa, vaan sinkoaa silloin tällöin luoksesi hakemaan nakkia, kunnes palaa jälleen normaaliin vetolujuuteen. Pahimmassa tapauksessa koira pakenee sohvan alle, kun hihna otetaan esiin. Missä meni pieleen?

Neuvo 1: Kun koira vetää, nykäise hihnasta ja karjaise.
Ihanan helppoa, selkeää ja yksinkertaista. Niin paitsi koiran mielestä. Se ei ymmärrä yhtään, mikä siihen iski. Yhtäkkiä repäistiin niin, että henki salpautui ja niskanikamat vääntyilivät, ja sitten huudettiin päälle. Erikoinen, kivulias ja pelottava tilanne, jonka mieluusti välttäisi jatkossa. Siksi kannattaakin yrittää painella eteenpäin mahdollisimman kaukana siitä karjujasta ja jos se ei auta, yrittää välttää lenkille lähtöä vallan. Tätäkö tavoiteltiin?

Neuvossa on kaksi suurta ongelmaa: siinä aiheutetaan koiralle kipua ja pahimmassa tapauksessa pysyviä vaurioita. Toiseksi, missään vaiheessa koiralle ei kerrota, mitä sen halutaan tekevän. Haluat siis, että koirasi ei vedä hihnassa. Se ei riitä. Kysy itseltäsi, mitä haluat, että koirasi tekee? Kulkee löysällä hihnalla? Hyvä on. Opeta se sille.

Seuraavaksi kysyt somessa, miten se opetetaan. Saat kenties tällaisen ohjeen:

Neuvo 2: Aina kun koira vetää, pysähdy ja jatka matkaa vasta, kun hihna on löysällä.
Kuulostaa loogiselta, eikä neuvo edes ole ihan väärä. Kun pentua lähdetään opettamaan hihnakävelyyn, tekniikka on ihan käyttökelpoinen. Mutta sinulla ei ole pentua, vaan vuosien kokemuksella hinaava konkari, joka on jo ehtinyt oppia, että vetokoiratekniikka on paras tekniikka, kun haluaa edetä elämässä. Ja lenkillä. Voit tosiaan onnitella itseäsi, jos pelkästään pysähtelemällä saat aikaan tuloksia.

Todennäköisesti etenette lenkillä noin 50 metrin tuntivauhtia. Kun jatkatte muutaman päivän, koira on niin turhautunut, että se haukkuu kaikelle liikkuvalle ja singahtelee ympäriinsä kuin pallo flipperissä. Sinä olet niin turhautunut, että alat vihata ajatustakin lenkeistä ja palaat salaa toteuttamaan neuvoa yksi, koska siinä sai sentään karjaista.

Neuvon suurin ongelma on se, että kun koiralla on pitkä oppimishistoria tietystä käytöksestä, esimerkiksi hihnassa vetämisestä, sen käytös ei muutu nopeasti. Yrität opettaa sille, ettei vetämällä pääse eteenpäin, mutta sillä on jo vuosien kokemus, että kyllä pääsee. Nyt ei ehkä pääse enää yhtä hyvin kuin ennen, mutta kun tarpeeksi sinnikkäästi vetää, kyllä lopulta pääsee. Siksi tuloksia on vaikea saada, ja kun käyttää pelkästään pysähtymistekniikkaa, tuloksia pitäisi saada nopeasti tai jatkuva pysähtely alkaa turhauttaa.

Miten saada tuloksia nopeammin? Kysyt tätä somessa ja saat seuraavan vastauksen:

Neuvo 3: Palkitse koira antamalla sille nakkeja aina, kun se tulee lähellesi.
Hyvä on. Nyt ollaan päästy rankaisemisesta palkitsemiseen, joten ollaan oikealla tiellä. Seuraavalla lenkillä sinulla on nakkeja taskut pullollaan. Koira vetää, sinä pysähdyt, koira tulee luoksesi ja annat sille nakin. Näinhän se käytöksen positiivinen vahvistaminen menee, eikös juu? Pian kuitenkin huomaat, että koira vetää edelleen puolet ajasta, toisen puolen se on singahtaneena taskullesi hakemaan nakkia. Halusitko lapsena jojon, etkä saanut? Onnea, nyt sinulla on sellainen. Ei puutu kuin limsafirman logo kyljestä.

Neuvon ongelma on se, että opetit koiralle jotain, mutta et sitä, mitä olisit halunnut sen oppivan. Halusit sen pysyvän lähellä, mutta opetit sen vain käväisemään luonasi makupalan toivossa.

Mikä avuksi, kysyt somessa ja saat seuraavan vastauksen:

Neuvo 4: Tee itsestäsi koiran silmissä mielenkiintoisempi kuin kaikki se muu, minkä luokse se vetää. Hypähtele vaikkapa, taputa käsiä ja puhu korkealla äänellä.
Sillä lailla. Lenkkienne viihdearvo naapuruston silmissä kohosi juuri pilviin. Eikä siinä mitään, neuvo johtaa ihan oikeille jäljille. Kuitenkin sen sijaan, että harjoittelet itseksesi erilaisia viihdyttäviä sirkustemppuja, tee mieluummin asioita yhdessä koiran kanssa. Kun koira huomaa, että saatat pyytää jotain, jonka tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa, sinusta tulee ihan luonnostaan koiran mielestä aiempaa kiinnostavampi. Et olekaan pelkkä verkonpaino, jota pitää raahata pitkin lenkkipolkua. Sinua kannattaa pitää silmällä, eikä vain höyrytä eteenpäin.

Pian saatat silti huomata, että vaikka tämä on ihan hyvä idea, ei se mikään varsinainen kikka kolmonen ole, joka vie yhdessä yössä onneen.

Sinä haluat nyt sen kikka kolmosen. Pyydät jälleen somesta apua, ja saat seuraavan neuvon:

Neuvo 5: Mene kurssille tai palkkaa ongelmakoirakouluttaja. Sillä tavalla saat tuloksia tehokkaasti.
Kyllä, jälleen ollaan oikealla tiellä, olkoonkin, että alan toimijoiden menetelmissä on kirjavuutta. Maksaessasi kurssimaksua tunnet lämmön leviävän rintaasi ja sen pitkäksi venyneen käden alkavan jo palautua normaaliksi. Kurssilla opettelette sitä, miten koiraa palkitaan lähellä pysymisestä, eikä vain käymisestä luonasi. Työkaluja siihen on useita; yksi tekniikka on esimerkiksi peruuttaminen, jolloin koiraa pääsee palkkaamaan tarpeeksi usein siitä, että se pysyy lähellä ja kulkee hihna löysällä.

Mikä ihmeen peruuttaminen? Tämä herätti kysymyksiä, joten teimme havainnollistavan videon:

Kaikki alkaa näyttää tosi valoisalta. Sitten huomaat, että se hieno käytös kurssilta ei tullutkaan mukaan omalle lenkkipolulle. Mitä tapahtui?

Kuten sanottua, neuvo on hyvä. Pelkkä laskun maksaminen ja kurssin tunneilla käyminen ei silti riitä. Kouluttajalla ei ole sinulle kikka kolmosta, viisastenkiveä, joka luovutetaan, kun lasku on maksettu ja jolla vetäminen loppuu kuin seinään.

Lisäksi koirat ovat paikkaoppivaisia. Se tarkoittaa sitä, että koira oppii helposti, että kurssipaikalla mennään hihna löysällä, mutta omalla tutulla lenkkireitillä vedetään entiseen tapaan, koska niinhän siellä on aina tehty. Sillä lailla teidän karavaaninne koiran näkökulmasta nyt vain kulkee.

Siksi on tärkeää muistaa, että oikean tekniikan lisäksi tarvitaan paljon treeniä, kun koiralle opetetaan uutta tapaa hihnassa kulkemiseen. Oppiminen vaatii harjoittelua siellä omalla lenkkipolulla ja oikea-aikaista vaikeuttamista (aloita helpossa paikassa, mutta muista edetä kohti vaikeampia paikkoja, kun helpossa sujuu). Se vaatii johdonmukaisuutta ja sitä, että kaikki koiraa ulkoiluttavat noudattavat samoja sääntöjä.

Tärkeää on myös miettiä, miksi koira vetää. Onko se vain opittu tapa vai liittyykö siihen jotain muuta? Joissain tapauksissa vetämisen taustalla saattaa olla stressiongelmia, pelkoa tai kipuja, eikä koira silloin opi olemaan vetämättä vain sillä, että harjoitellaan hihnakävelyä.

Uusien hihnataitojen oppiminen onnistuu kyllä, mutta ei yhdessä yössä. Tähän liittyy hyvä uutinen: harjoittelun koiran kanssa ei tarvitse olla tympeää hinkkaamista. Se on hauskaa ja palkitsevaa, kun asennoidut oikein. Nauti onnistumisista ja pidä kirjaa niistä merkeistä, jotka kertovat, että edistytte. Iloitse oivalluksista, joita saat matkan varrella ja palkitse itsesi siitä, kun koiran lisäksi myös sinä opit uutta ja kehityt kouluttajana.

Älä asennoidu niin, että odotat suuren palkinnon odottavan maalissa. Kun pääset maaliin, et todennäköisesti edes huomaa niin käyneen. Jonakin päivänä vain tulet ajatelleeksi, että onpa tämän koiran kanssa ollut jo pitkään kauhean mukava ulkoilla.

Jos koirasi hihnakäytös ahdistaa ja tarvitset apua, kurkkaa Koiruuksien Hihnakävely haltuun -kurssi ja Käytösklinikka. Viisastenkiviä emme tarjoa, mutta selkeitä harjoitusohjeita ja henkilökohtaista asiantuntija-apua kyllä.