Helmi Pesonen

Koiruuksien Klubin kouluttaja Helmi on Tampereen Teiskossa pientilaa pyörittävä koira-alan ammattilainen. Omimmillaan on saappaat savessa peltotöissä, mutta saadaan näyttämään vallan sivistyneeltä luennointia varten.

 Koira-alalla on ikuinen opiskelija, joka nauttii tiedon kartuttamisesta kursseilla ja luennoilla, mutta viettää myös tunteja ihan vain koiria tarkkaillen. Ne tärkeimmät kiinnostuksen kohteet ovatkin koirien käyttäytyminen, hyvinvointi ja käytöshaasteiden hoitaminen.  

Ammatiltaan Eläintenkouluttaja (at), mutta tämän lisäksi löytyy todistuksia niin Suomesta kuin ulkomailtakin erilaisista eläinten käyttäytymistä, hyvinvointia ja käytösongelmia käsittelevistä kursseista viimeisten parin kymmenen vuoden ajalta.  

Kotona asuu sekalainen eläinlauma hevosia, vuohia, kanoja, kissoja ja koiria. Koirat ovat rescue- tai kodinvaihtajataustaisia ja näin on jatkunut jo yli 25 vuoden ajan. Kotihoidossa olevia koiria on mennyt uusiin koteihin Helmin luota noin sata kappaletta vuosien mittaan. Jokusen koiran kanssa on siis harjoitellut ja edelleen on joka kerta innoissaan uudesta koirasta.  

050 57 46 527 / helmi@koiruuksienklubi.fi  


Heidi Pesonen

Heidi on Koiruuksien Klubin sivutoiminen yrittäjä ja toinen omistaja. Omimmillaan koirien kanssa metsässä neulasia tukassa, mutta pärjää jotenkuten myös kaupunkiympäristössä.

 Virallinen työpaikka on ollut jo yli 15 vuotta uutistoimituksen sykkeessä, mutta samalla on pitänyt huolta siitä, että Koiruuksien Klubin laskut maksetaan puolin ja toisin, tositteet ovat järjestyksessä ja kuittien kanssa ei huithapeloida.  

Sydämessä on aina ollut ihan erityinen paikka koirille. Kaikille koirille, vaikka kotona asusteleekin pari ainutlaatuista (tai omalaatuista) rescue-tyyppiä. On kiehtovaa, miten me jo tiedämme koirista lajina aika paljon, mutta silti ne ovat meille myös arvoitus. Ja siinä vaiheessa kun tuntuu, että tietää lajista jotain, tulevat yksilöt. Jokainen omanlaisensa.  

Elämä koirien kanssa on uteliaalle loputon tutkimusmatka. Havaintoja tältä tutkimusmatkalta päätyy joskus blogiteksteiksi Koiruuksien Klubin verkkosivuille, tosin totta puhuen aivan liian harvoin. Kuvaavaa ehkä on, että meillä puhutaan vuotuisesta blogiartikkelista. Mutta ei se ole täysin totta. Ei niitä nyt ihan joka vuosi ole syntynyt.  

050 54 22 766 / heidi@koiruuksienklubi.fi

Veera

Romaniassa asuva, vuoriin ja kodittomiin koiriin hurahtanut valokuvaaja. Klubissa vastuussa valokuvista, isosta osasta somen videoita ja hoitaa somea ja vähän muitakin visuaalisia juttuja.