Arvoisa kouluttaja, ihmiseni kiihtyy ohitustilanteissa, mitä teen?

Hieman ennen kuin uusi hihna- ja ohituskurssimme valmistui, pyysimme lähettämään kysymyksiä ohittamisesta. Kiitos kaikille niitä lähettäneille! Koska Helmi vastaili kysyjille jo sähköpostitse asiallisesti, ajattelin, etten toista vastauksia tässä blogikirjoituksessa, vaan otan aiheeseen jonkin toisen näkökulman. Sitten ajatus lähti laukkaamaan, mistä ei yleensä hyvä seuraa. Ei nytkään. Syntyi ”Koira, kysy kouluttajalta” -sarjan ensimmäinen osa.

1. Nimimerkki ”Auttaisikohan kastrointi?” kysyy:

”Ihmiseni on yleensä jotakuinkin tasapainoinen henkilö, mutta ohituksissa todellinen Jekyll&Hyde. Hän kiristää minut hihnalla ihan jalkaansa kiinni, lakkaa hengittämästä ja on todella arvaamattoman oloinen. Se on aika pelottavaa, koska kuten mainitsin, olen hänessä hihnalla kiinni. Siksi yleensä huudan vastaantulijalle, ettei tule lähemmäs, koska tilanne voi eskaloitua. Toiminko oikein?”

-Tämä ei ehkä juuri lohduta, mutta pulmasi on tosi tavallinen. Valitettavasti on niin, että olet todennäköisesti omalla toiminnallasi huomattavasti hankaloittanut tilannetta.

Kannattaa muistaa, että hihnassa kulkeminen ja ohittaminen eivät ole mitään myötäsyntyisiä taitoja, vaan ne pitää opetella. Parasta olisi, jos pystyisitte ottamaan ohituksiin niin paljon tilaa, että ihmisesi pystyy olemaan rauhallinen. Jos hän ei hengitä normaalisti tai hölpöttää levottomasti, ja sinä joudut huutelemaan vastaantulijalle varoituksia, olette liian lähellä toista koirakkoa. Teidän kannattaa opetella ohitukset ihan uudestaan niin, että teille molemmille tulee varma olo siitä, mitä ohitustilanteissa tehdään.

Jos ihmisesi on kovasti peloissaan ohitustilanteissa, uuden tekniikan opettelun lisäksi hänet pitäisi myös saada tuntemaan olonsa turvalliseksi. Siihen auttaa siedättäminen. Kun olette niin kaukana pelottavasta asiasta, että voitte olla täysin rennosti, voitte vaikka pikku makupalojen avulla alkaa muuttaa vastaantulijoihin liittyvää tunnetilaa. Lopulta teidän molempien pitäisi ajatella, että katsos, vastaantulijoita, miten mukavaa.

PS. Tässä tapauksessa kastrointi ei todennäköisesti auta.

2. Nimimerkki ”Epätietoinen Hämeestä” kysyy:

”Kiihdyn ohitustilanteissa aika lailla. On kiusallista, että juuri silloin ihmiseni kaivaa nakinpalat esiin. Silloin ei meinaan tee yhtään mieli syödä. Sydän vain hakkaa ja on sellainen kiristävä tunne kurkussa. Muuten nakit ovat suurta herkkuani, mutta mitä ihmettä minulle tapahtuu ohitustilanteissa?”

– Hyvä Epätietoinen Hämeestä. Siihen on ihan fysiologinen syy, että et pysty syömään. Jännittävässä tilanteessa kehosi valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan. Silloin isot lihakset ovat aktivoituneet, eikä syöminen ole tärkeysjärjestyksessä juuri silloin kovinkaan korkealla. Kysäisepä ihmiseltäsi, voiko hän kuvitella, että juostessaan pakoon leijonaa, hän vetelisi siinä samalla voileipää? Eikä tilanteen tarvitse olla niinkään paha: ihmiseltä voi mennä ruokahalu jo siitä, että tietää joutuvansa pian kipuamaan lavalle pitämään puheen.

Kuten edellisen kysyjän, kannattaa teidänkin aloittaa ohitusten harjoittelu pidemmältä etäisyydeltä. Hyvä merkki on se, että pystyt keskittymään siihen, mitä ihmisesi sinulta pyytää ja nauttimaan niistä nakinpaloista. Ideana on, että makupalojen avulla ihminen pystyy ohituksia harjoitellessanne kertomaan sinulle, että kannattaa toimia juuri niin kuin kyseisellä hetkellä toimit. Kun olet oivaltanut oikean tavan toimia, voitte edetä harjoittelussa hiukan lähemmäs vastaantulijaa. Edelleen kuitenkin niin, että olet rento ja pystyt syömään. Tarkoituksena on, että lopulta osaat ohittaa rennosti ilman nakkeja. (Älä huolestu, toki pieni makupala silloin tällöin kuuluu asiaan, vaikka homma olisikin jo hallussa.)

Suunnitelmallinen harjoittelu makupalojen avulla on ihan eri asia kuin se, että ihminen yrittää vain kiinnittää huomiosi nakeilla tai tunkea suusi niitä täyteen, että et rähjäisi. Sellainen ei opeta mitään, kuten varmaan olet huomannut.

3. Nimimerkki ”Epätietoinen Hämeestä” haluaa vielä tietää:

”Mitä sitten, jos kesken harjoittelun on vain pakko mennä läheltä toista koirakkoa, kun ei ole tilaa väistää kauemmas?”

– Sitten on parasta mennä vähin äänin pois tilanteesta mahdollisimman helppoon suuntaan. Kannattaa tosiaan harjoitusaikana yrittää liikkua sellaisissa paikoissa ja aikoina, että koirakoita tulisi mahdollisimman vähän vastaan. Nimittäin jos siinä tulee rähjäämistä ja muuta hässäkkää, niin se nostaa teidän molempien stressitasoja. Se taas hidastaa siedätystä ja opetusta.

Tottahan niin nyt vain joskus käy, että joku tulee hankalassa paikassa vastaan, eikä sille mitään mahda. Siitä ei pidä lannistua. Häntä pystyy ja kohti uusia onnistumisia! Muista kuitenkin, että rähjäämistilanteen jälkeen stressitasonne ovat koholla ja siksi seuraava ohitus samalla lenkillä voi olla vaikea. Etäisyyttä pitäisi siis silloin olla normaalia enemmän. (Ei aina ihan helppoa, tiedän.)

4. Nimimerkki ”Syyttä haukuttu” kysyy:

”Meitä tulee lenkillä välillä vastaan pieni koira, joka alkaa jo kaukaa minut nähdessään murista ja haukkua. Sitä taluttava ihminen väittää, että koiransa rähjää, koska sillä on niin iso ego. Sitä vain, että mikä se sellainen ego on ja miksei sitä voi jättää kotiin?”

– Hyvä ”Syyttä haukuttu”. Ego on lyhyesti sanottuna minäkuva. Koska se on osa persoonaa, sitä ei oikein voi jättää kotiin. Kertomasi selityksen taustalla lienee ajatus, että pieni koira näkee itsensä isona ja uskaltaa siksi haukkua ja murista sinulle.

Todennäköisempää kuitenkin on, että kyseinen koira on epävarma. Kenties sille ei ole koskaan opetettu, miten ohitetaan kauniisti. Se on ollut epävarma siitä, miten ohittaminen tapahtuu ja valinnut kuvaamasi tavan hoitaa homma. Kun ohitukset ovat sujuneet toivotusti rähjäämisen avulla (eli sinä, muut koirat, pyöräilijät jne. ovat menneet pois), tapa on jäänyt käyttöön. Tokihan me tiedämme, että olisit mennyt muutenkin ohi, mutta mistäpä se pieni koira sen olisi voinut tietää.

Voi myös olla, että se, kun kuljet kohti kyseistä koiraa, on siitä hurjan pelottavaa, ja se haukkuu ja murisee sinulle siksi. Tarkoittaa siis sanoa, että älä tule lähemmäs, en tiedä mitä aiot. Neuvoni on, että yritä pysyä itse rauhallisena. Olet ehkä toiminutkin näin, mutta hyvä olisi vähän hidastaa tahtia, katsoa ehkä muualle, pysähtyä nuuskimaan maata, kaartaa hieman kauemmas, jos mahdollista. Se voi helpottaa vastaantulijan oloa ja omaakin oloasi siinä yleensä varsin jännittyneessä tilanteessa.

—–

Vinkki! Mikäli hihna- ja ohitusongelmat haittaavat arkeanne, suosittelen tutustumaan Koiruuksien hihna- ja ohituskurssiin.

Edit 12.7.2016: Blogi muutti uudelle alustalle. Vanhat kommentit ja some-tykkäykset valitettavasti katosivat matkalla. Kiitos jälkikäteen niistä kadonneista ja etukäteen mahdollisista uusista. ? -Heidi