Olen seurannut mielenkiinnolla Rescueyhdistys Kulkureiden yhteistyökumppaneineen Romaniassa toteuttamaa Rosiori de Vede -massasterilointikampanjaa. Kunnianhimoisen hankkeen tavoitteena on tehdä piskuisesta Rosiori de Veden romanialaiskaupungista katukoiraton kaupunki. Näin pystytään konkreettisesti osoittamaan, että steriloinnit yhdessä valistuksen kanssa ovat kestävä ratkaisu irtokoiraongelmaan. Koska mikään ei voita konkreettisen esimerkin voimaa, uskon Rosiori-hankkeen muuttavan aikanaan koirien elämää pysyvästi koko Romaniassa.
Romanian tilanne toimi sytykkeenä sille, että aloin pohtia, miten Suomessa on tultu nykyiseen tilanteeseen, jossa ilman omistajaa liikkuvia irtokoiria näkee hyvin harvoin. Nykytilannetta katsoessa on vaikea uskoa, että Suomessakin on aikoinaan jouduttu pohtimaan keinoja irtokoiraongelmasta selviytymiseen ja kampanjoitu, jotta rankkurit saataisiin käyttämään inhimillisempiä lopetustapoja.
Petri Pietiläisen oivallisen Koirien Suomi -kirjan avulla uppouduin hetkeksi suomalaisten koirien historiaan. En käy tässä koko historiaa läpi, mutta poimin kirjasta muutamia mielenkiintoisia seikkoja, joilla on ollut merkitystä koirien Suomen muutoksessa. Yksi merkittävimmistä asioista on tietenkin yhteiskunnan kehittyminen hyvinvointiyhteiskunnaksi, jolla on kykyä ja halua pitää huolta myös heikoimmista. Mutta se ei ole ainoa, ei liioin mielenkiintoisin muutos, joka reilun vuosisadan aikana on suomalaiskoirien elämässä tapahtunut.
Yksi iso muutos on tapahtunut siinä, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan koiriin. Ovatko ne perheenjäseniä, kotieläimiä, haittaeläimiä vai mitä. Suomessa 1800-luvun loppupuolella koirat olivat kotieläimiä, pihavahteja ja metsästyskoiria, joita pidettiin, koska niistä oli hyötyä. Vesikauhun takia irtokoirista oli kuitenkin tuolloin tullut ongelma. Vuonna 1878 annettiin asetus koiraveron perimisestä, jotta koirakantaa saatiin aisoihin. Vero vähensikin koirien määrää merkittävästi, kun köyhät maalaiset tappoivat sekarotuiset koiransa.
Vaan mitä sitten seurasikaan? Sattumalta samaan aikaan oli metsästetty riistaeläimet metsistä hyvin vähiin (esimerkiksi peurat sukupuuttoon ja hirvet muutamaan sataan yksilöön), joten nälkäiset sudet alkoivat käydä lasten kimppuun. Varsinkin talvi 1881-1882 oli katastrofaalinen, kun useita lapsia kuoli suden suuhun. Lehtikirjoituksissa yhdistettiin koirien vähäisyys ja susien hyökkäykset toisiinsa. Julkinen sana arvioi, että koirat olisivat varoittamalla voineet pelastaa lapsia tai ainakin suden suuhun olisi todennäköisemmin päätynyt koira kuin lapsi, jos koiria vielä olisi ollut taloissa. Koiravero päätettiinkin poistaa maaseudulta joksikin aikaa. Sekarotuisten kyläkoirien määrä alkoi jälleen kasvaa voimakkaasti.
Samoihin aikoihin 1800-1900-lukujen taitteessa koira alkoi myös muuttua talonvahdista perheenjäseneksi. Jopa maalaisväestön perhepotretteihin otettiin usein koira mukaan. On tosin muistettava, että koirakannan hallintakeinot eivät olleet linjassa koiran perheenjäsenyyden kanssa. (Herkkä lukija, hyppää loppukappaleen yli. Seuraavat rivit eivät ole mukavaa luettavaa.) Ei-toivotuista koiran- ja kissanpennuista hankkiuduttiin yleensä eroon tappamalla, usein hukuttamalla. Se annettiin vieläpä monesti perheen lasten tehtäväksi. Jos joku vielä ajattelee, että steriloinnit ja kastroinnit ovat ikäviä toimenpiteitä, niin ei, kyllä ne ovat vaihtoehdoista inhimillisimmät. Hukuttaminen ja muut kammottavat koirakannan hallintatavat pitivät kuitenkin Suomen kulkukoiraongelmaa kurissa ja vähensivät koirien päätymistä irtokoiriksi ja rankkureiden käsiin. Suomessa rankkurit lopettivat koiria parempien menetelmien puutteessa esimerkiksi tukehduttamalla niitä oven väliin.
Onneksi 1800-luvulla Euroopasta oli rantautunut Suomeen uusi muotivirtaus, eläinsuojeluaate. Esimerkiksi Helsingissä eläinsuojeluyhdistys puuttui rankkurin julmiin lopetustapoihin, ja rankkuri sai sen seurauksena kunnon tilat ja välineet työnsä hoitamiseen. Eläinsuojeluväki ajoi myös sitä, että lapsille piti alkaa koulussa opettaa eläinsuojeluaatetta. “Eläinten tahallarääkkäys“ oli kielletty keisarillisella asetuksella jo vuonna 1865, mutta vuonna 1934 Suomi sai ensimmäisen varsinaisen eläinsuojelulakinsa. Se oli iso juttu.
Parhaillaan Suomeen ollaan laatimassa eläinsuojelulain kokonaisuudistusta. Vuodelta 1996 olevan nykyisen eläinsuojelulain lähtökohta on se, ettei eläimille saa tuottaa tarpeettomasti kipua, tuskaa tai kärsimystä. Tulevan lain valmistelutyössä lähtökohtana on pidetty sitä, että eläinten hyvinvointi tulee turvata ja mahdollistaa eläimen olennainen lajityypillinen käyttäytyminen. Lähtökohtien erilaisuus kertoo siitä, miten paljon suomalainen yhteiskunta on – hyvässä ja pahassa – eläinten kannalta muuttunut. Koirien kannalta mielenkiintoista tulevassa laissa on myös se, mitä kirjataan esimerkiksi jalostuksesta, tunnistusmerkinnän pakollisuudesta, eläinsuojeluvalvojien asemasta ja löytöeläimistä.
Kun puhutaan Suomesta ja irtokoirien vähäisyydestä, ei voi jättää mainitsematta metsästys- ja järjestyslakiin sisältyviä määräyksiä koirien pitämisestä kytkettynä. Voi tosin kysyä, ovatko koirien kiinnipitovaatimukset Suomessa jo liiankin tiukat – varsinkin kun vain harvoilla paikkakunnilla on koirametsiä tai muita laajempia alueita, joissa koiraa saa luvallisesti pitää vapaana. (Koirapuistoja on, mutta niissä on tiettyjä ongelmia, joihin palaan toisessa kirjoituksessa.)
Kirjoitus lähti Romaniasta ja siihen haluan vielä palata. Voiko koirien elämä muuttua Romaniassa, kuten se on muuttunut Suomessa? Varmasti. Mutta se ei tapahdu lahtauskampanjoilla vuosi toisensa perään, vaan koirakannan saamisella hallintaan sterilointien ja kastrointien avulla, pitkäjänteisellä valistustyöllä sekä asenteiden ja lakien muuttamisella. Ensin yksi koira kerrallaan, sitten yksi kaupunki kerrallaan.
Muutos tarvitsee tekijänsä ja tukijansa. Siksi suosittelen lämpimästi tukemaan yhteistyökumppanimme Rescueyhdistys Kulkureiden sterilointihankkeita. Lisää tietoa aiheesta Kulkureiden nettisivuilta.
Edit 19.8.2016: Blogi muutti uudelle alustalle. Vanhat kommentit ja some-tykkäykset valitettavasti katosivat matkalla. Kiitos jälkikäteen niistä kadonneista ja etukäteen mahdollisista uusista. ? -Heidi
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.